HR-PÄÄLLIKKÖ

Työpaikan kuvaus

Asiakkaamme on useilla paikkakunnilla toimiva, kasvussa oleva talous- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijatalo. Toimintaa ohjaavat yrityksen arvot, joita ovat mm. luottamus ja vastuu – näitä halutaan vaalia niin asiakassuhteissa kuin yrityskulttuurissakin.


Työntekijöilleen yritys haluaa tarjota kannustavan työympäristön, jossa voi kasvaa ja kehittyä asiantuntijana sekä tukea yrityksen asiakkaiden menestystä. Yrityksen omia prosesseja ja palveluita kehitetään jatkuvasti, jotta pysytään kehityksen kärjessä. Myös yrityskulttuurin jatkuvaan kehitykseen panostetaan.


Haemme nyt asiakkaallemme henkilöstöasioiden kehittämisestä kiinnostunutta

HR-PÄÄLLIKKÖÄ


Oletko kehittämistehtävistä kiinnostunut HR-ammattilainen, jolla on hallussa niin HR-prosessit kuin työlainsäädäntökin, mutta kokemusta myös työntekijäkokemuksen ja työnantajamielikuvan kehittämisestä? Olet myös yhteistyökykyinen ja haluat rakentaa koko henkilöstön kannalta entistäkin parempaa työpaikkaa? Nyt olisi mahdollisuus päästä hyödyntämään osaamistasi ja kokemustasi täysimääräisesti sekä oppimaan ja kehittymään edelleen myös itse.


Tässä työssä olet aktiivisesti mukana työntekijäkokemuksen ja työnantajamielikuvan kehittämisessä sekä yrityksen strategian toteuttamisessa yhdessä johtoryhmän ja esihenkilöiden kanssa. Pääset kehittämään myös työsuhteen elinkaareen liittyviä prosesseja ja koordinoimaan toimintojen jalkauttamista. Ylläpidät henkilöstöön sekä työsuhdeasioihin liittyviä ohjeistuksia ja suunnitelmia, olet esihenkilöiden tuki HR-asioissa, ja yhteistyössä palkkahallinto-osaston kanssa hoidatte käytännön työsuhdeasioita.


Työpaikka sijaitsee Satakunnassa, mutta pääset vierailemaan säännöllisesti toimipisteissä muuallakin Suomessa. Osittainen etätyökin on mahdollista. Yritys tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden tehdä etätöitä välillä myös ulkomailla.


Tarjolla on

  • vakituinen työsuhde
  • kilpailukykyinen palkka ja hyvät työsuhde-edut
  • energinen työympäristö sekä erittäin mukavat työkaverit
  • kehityshaluinen organisaatio, jossa HR-asioihin halutaan panostaa

Työpaikan vaatimukset

Toivomme, että sinulta löytyy

  • soveltuva korkeakoulututkinto
  • HR-prosessien ja työlainsäädännön tuntemusta
  • kokemusta työntekijäkokemuksen ja työnantajamielikuvan kehittämisestä
  • kykyä organisoida ja viedä läpi muutosta
  • omatoimisuutta ja käytännönläheinen tapa työskennellä
  • hyvät neuvottelu- ja yhteistyötaidot

Mikäli tämä tuntuu oikealta, uudelta mahdollisuudelta työurallasi ja haluat aktiivisesti olla kehittämässä asioita parempaan suuntaan, hae työtä pikaisesti, sillä työpaikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.


Täytä hakemus ja liitä CV:si saman tien osoitteessa https://joborekrytointioy.recruitee.com/


Voit ottaa yhteyttä myös puhelimitse tai sähköpostilla:

Auli Miettinen, p. 040 554 9339, auli.miettinen@jobo.fi